Robottiviikko 2015

DSC_0112m

EU Robotics Week laajeni 31 maahan vuonna 2015. Airo Islandilla järjestetty Robottiviikko 2015 toi esille robotiikan mahdollisuudet kestävän kehityksen tehokkaana edistäjänä.

Marraskuun 29. päivä päättynyt Suomen historian kolmas robottiviikko oli menestyksekäs tapahtuma, jossa keskusteltiin robotiikan ja robotisaation nykytilasta ja tulevaisuudesta. Viikon avasi ministeri Kimmo Tiilikainen, joka tarkasteli robotiikkaa laajasti kestävän kehityksen näkökulmasta. Robottien avulla voidaan esimerkiksi luopua maatalouden kemiallisista torjunta-aineista, Tiilikainen totesi. Kestävää kehitystä käsiteltiin aiheelle omistettuna päivänä 27.11. KansanedustajaJyrki Kasvi ja ZenRobotics Oy:n toimitusjohtaja Timo Taalas toivat asiaan ajankohtaista tietoa sekä konkreettisia ratkaisuja. Maailmalla on toivoa, kun annamme robottien auttaa tärkeässä työssä.

Matti Apunen viittasi puheessaan McKinsey konsulttitoimiston selvitykseen, jossa talouden painopisteen nähtiin siirtyvän Aasiasta Eurooppaan. Suomen ja koko Euroopan tulevaista taloudellisesta noususta saamme kiittää robotteja, jotka tekevät työn yhtä edullisesti ja yhtä tehokkaasti missä päin maailmaa tahansa. Haasteemme on saada robotisaatio liikkeelle.

Anne Stenros toi puheessaan mielenkiintoisesti esille robottien muotoilun välttämättömyyden. Robotiikan design kysymykset ovat harvemmin esillä alan tapahtumissa. Jatkossa muotoilun on oltava keskiössä robotisaatiosta keskusteltaessa. Kyse ei ole pelkästään robotin ulkonäöstä tai käyttöliittymästä, vaan kokonaisesta palvelukonseptista.

Terveydenhoidon päivänä 25.11 kansanedustaja Sanna Lauslahti vaati Suomelle robotisaatiostrategiaa. Robotit tulevat yhä enemmän vanhustenhoitoon ja sairaaloihin. Tarvitaan strategista ajattelua, jotta robotisaatio SoTe –sektorilla on eettistä ja ihmisten tarpeisiin vastaavaa.

Liikenteen päivä 26.11 veti viime vuoden tapaan salin täyteen. Liikenne muuttuu palveluksi, jossa robotisaatiolla on suuri rooli.

Robostudio –keskustelut huipentuivat perjantain ohjelmaan, jossa Harry Harkimohaastoi asiantuntijoita Nina Lehtistä, Yaskawa Finland ja Timo Taalasta sekä kansanedustaja Carl Haglundia konkretisoimaan robotiikan tulevaisuutta.

DSC_0142m

Kaikki robostudiot sekä myöhemmin myös seminaarit löytyvät tallenteinawww.airoisland.fi/media

Robottiviikon näyttely vaihtui päivittäin. Uutuutena olivat demotilaisuudet, joissa esiteltiin:

  • Tiistaina 24.11: ihmisen kanssa yhteistyöhön kykenevät robotit ”CoBotit”: ABB:n YuMi sekä Rethink Robotics:n, Robokeskus Oy:n maahantuoma Baxter.
  • Keskiviikkona 25.11: hoivatyön tueksi tarkoitettu sosiaalinen robotti Zora
  • Torstaina 26.11: robottiauto, MercedesBenz

Demotilaisuudet olivat erittäin mielenkiintoisia ja antoisia. Paikalla oli useita median edustajia sekä aiheesta kiinnostunutta yleisöä.

Lisäksi robottiviikolla toteutettiin tohtori Michael Laakasuon johdolla tutkimus robotiikan etiikasta ja arvoista. Kuulimme myös Veijo Tikan järjestämän nuorten poliitikkojen paneelin sekä Ylen Kvanthoppet ohjelman kanssa yhteistyössä toteutetun ruotsinkielisen keskustelun, jonka veti toimittaja Marcus Rosenlund. Koimme myös Vantaan Luma -lukion hienot tanssi- ja musiikkiesitykset. Kiitos! Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta vieraili robottiviikolla 27.11.

Robottiviikon ohjelma: http://airoisland.fi/robottiviikko/ohjelma/

Kiitos kaikille robottiviikon puhujille, yhteistyökumppaneille sekä vapaaehtoisille.  Erityiskiitokset seminaarien moderaattoreille Antti Joensuulle, Anne Ahkola-Lehtiselle, Christina Forsgårdille, Kirsi Miettiselle sekä Helena Miettiselle.

Robottiviikon kävijämäärä oli noin 2000 henkilöä. Koululaiset ja perheet jäivät tänä vuonna pois, joten viimevuotista 5000 kävijämäärää ei edes tavoiteltu. Yksi koululuokka osallistui Scratchduino työpajaan perjantaina. EU Robotics Week kasvoi edellisestä vuodesta. Kuusi uutta maata tuli mukaan, tapahtumia oli 31 maassa. Upeaa olla mukana EU:n rajat ylittävässä liikkeessä!

Robottiviikko siirtyy vuoden 2016 alusta Airo Island ry:n järjestettäväksi. On ollut hienoa saada käynnistää EU Robottiviikkoa Suomessa ja levittää tietoisuutta meitä kaikkia koskettavasta asiasta. Vielä kerran kiitos TEM:n strategiajohtajalle Antti Joensuulle, joka on ollut alusta lähtien mukana.

Robottiviikko 2016 järjestetään jälleen marraskuun lopulla. Lisätiedot Nicholas Andersson, Airo Island ry, 040-5016505 nicholas@roboticsfinland.fi

Share

Ajatuksia roboteista ja tulevaisuuden osaamisesta

Vieraskirjoittaja: Helena Miettinen

Robotiikka on yksi maailman voimakkaimmin kasvavista aloista. Sen mukanaan tuomat mahdollisuudet ovat moninaiset, sekä taloudellisesti että kestävän kehityksenkin kannalta. Jo tänään tekevät robotit monia ennen vain ihmiselle sopivia tehtäviä. Sinänsä ajatus kuulostaa hyvältä, tarkoittaahan se parhaimmillaan ihmisille vähemmän raskaita rutiinitöitä ja enemmän aikaa miettiä ja meditoida, tuntea ja taiteilla.

Robotisaatiolla on tulevaisuudessa paljon annettavaa ihmisille ja yrityksille. Robottien avulla on esimerkiksi mahdollista valmistaa huipputason tuotteita jatkossakin Suomessa ja vieläpä edullisesti. Parhaimmillaan robotiikka lisää siis uudenlaisia työpaikkoja, turvallisuutta, viihtyisyyttä ja inhimillisyyttä. Pahimmillaan ihmismieli tuottaa niihin liittyen ennakkoluuloja, NE jyrää meidät: Porukkaa lomautetaan, tulee työttömyyttä ja joudumme altistumaan koneiden armoille.

 

Peli ei ole vielä menetetty, vaikka kiire kolkuttelee jo kantapäillä. Onhan kuitenkin niin, että toistaiseksi vielä juurikin ihmiset ohjelmoivat robotit. Me varmaan voimme siis itse päättää, millaisia koneita ohjelmoimme ja miten niitä opetamme. Aika järkevää olisikin nyt koota monen alan tehokkaita osaajia yhteen ja synnyttää keskustelua siitä, millaisia robotteja maailma tarvitsee ja miten tulevaisuuden robottien osaamista kehitetään fiksuiten.

”Robotit pystyvät jo nyt oppimaan asioita itsenäisesti. Tulevaisuudessa tekoäly on moninkertaisesti ihmistä älykkäämpi. Miten halukas se on tekemään töitä ihmisen kanssa? Vai sanooko se, että menkää te pelaamaan mölkkyä sillä aikaa, kun minä mietin asioita”, suomalaisten robottiviikkojen äiti Cristina Andersson pohtii.

Sanotaan, että henkiset kyvyt, luovuus, tunteet, taiteellisuus ja oppimiskyky tekevät ihmisestä ylivertaisen koneeseen verrattuna. Eikä ihmisaivoja ole toistaiseksi voitu täysin mallintaa. Salaisuutena on säilynyt myös oppimisen mysteeri ja se miten erilaista osaamista synnytetään tehokkaasti hyvin heterogeeniselle oppijajoukolle.

Robotit peittoavat meidät kuitenkin monessa: Ihminen on hidas oppimaan, emme ole kovinkaan tarkkoja tekemisissämme, tarvitsemme lepoa ja unta, raahaamme mukanamme paljon muistoja menneisyydestä, ylikuormitumme, stressaamme, sairastelemme, väsymme ja haluamme monesti myös laiskotella. Mutta silti meitä tarvitaan myös tulevaisuudessa.

”Esimerkiksi sotarobotit ja itseohjautuvat autot joutuvat toistuvasti tilanteisiin, joissa niiden on tehtävä moraalisia päätöksiä. Vasta kun ymmärrämme, millaisia robottien päätösten pitäisi olla, voimme luoda kestävät edellytykset tietohallinnan käytänteille — mielellään ennen kuin robotit puhuvat puolestamme”, toteaakognitiotieteilijäMichael Laakasuo.

Tulevaisuudessa ihmisten osaamisen kehittämisessä kannattaa panostaa luovuuteen, kekseliäisyyteen, neuvottelutaitoihin ja yhteistyökykyihin – ohjelmoinnin ja matemaattisten taitojen ohella. Kun robotit tekevät rutiinityöt, ihmisten tehtäväksi jää uuden arvon ja ajattelun luominen. Tähän huutoon voisi mielestäni tarkimmin vastata humanistit, erityisesti esimerkiksi kognitiotiede, sillä se tutkii muun muassa ihmisen ja koneen vuorovaikutusta sekä koneiden käytettävyyttä.

Koneiden kehittämisessä tarvitaan jatkossakin erilaista ymmärrystä ja nämä nohevat humanistit nyt vaan sattuvat ymmärtämään miten aivot toimivat ja miten oppimista voi luovasti ja hyvässä yhteistyössä edistää. Tiedä teistä, mutta minä ainakin haluaisin elää tulevaisuudessa yhteistyössä kittien, ahkerien, oikeamielisten ja humaanien robojen kanssa – en minkään Outolan Ollien tai Täystuho-Turbojen.

Hei, robotiikka ja innostava tulevaisuus, mikä ettei? Kelpaa ainakin minulle. Ainakin siihen pisteeseen, että voin itse valita, mitä töitäni robotti tekee ja kuinka lähelle robotit päästän? Ja toki myös haluan itse ottaa kantaa siihen, millaisia ne ovat, kilttejä vai killereitä? Ehkä haluaisin vaikuttaa tekoälyn ulkonäköseikkoihin ja siihen, miten koneet ja ihmiset jatkossa yhdessä toimivat ja oppivat. Mikäli tunnet samoin, niin ehkä juuri nyt on hyvä aika sotkeutua keskusteluun robotiikasta, etiikasta, estetiikasta ja osaamisesta. Ajatuksella ja tunteella, vieläpä.

helena

Share

Minä ja robottiauto

Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä ajoin kotia kohti Koverharista. Takana oli mielenkiintoinen kokous liittyen masuunin parannustöihin. Myös hankolaisesta jalkapallosta puhuttiin. Hyvä fiilis jäi, hienoa, että yritykset tukevat nuorten liikuntaharrastuksia. Masuunin korjauksiakin suunniteltiin hyvässä hengessä, olihan masuuni Koverharin tehtaan sydän ja keuhkot. Elämän tuli.

Oli talvi, mutta tie oli kuiva. Tietä reunustivat lumipenkat – runsasluminen talvi, sanoisi Pekka Pouta.

Minulla on ollut onni ajaa hyvillä ja edistyksellisillä autoilla. Tuona päivänä alla oli yksi kaikkien aikojen suosikeistani: uutuudenhohtoinen, kolmelitrainen, Opel Omega, jossa oli vakionopeudensäädin.

Vakionopeudensäädin oli kohdistettu kahdeksaankymppiin. Ajaa hurruttelin auringon paistaessa. Pienessä ylämäessä auto alkoi ottaa kierroksia ja hups! Siinä sitä sitten mentiin kaksi kierrosta ympäri ja päädyin lumipenkkaan. Pieni nousu olikin ollut liukas. Onneksi ei ollut vastaantulijoita, sillä kolarihan siitä olisi tullut.

Nousin autosta ja katsoin vauriot. Ei paha. Puskuri roikkui jonkin verran, mutta päätin ajaa Suomenojalle ja jättää auton sinne kunnostettavaksi.

Robottimersulla ajellessa olen muistanut tuon tapahtuman, joka onneksi ajajanurani toistaiseksi (kopkop) ainoa källi. Miten mahtaisi Mercedes Benzin Intelligent Drive hoitaa vastaavan tilanteen.

Kilometrejä tulee lisää. Tässä vaiheessa on selvää, että en enää aja yksin. Me ajamme yhdessä auton kanssa. Voin laittaa auton ajamaan tai ajaa itse. Mutta vaikka ajaisin itse, auto huolehtii monesta asiasta. Se ei anna liukua penkan puolelle, se ei anna lähteä ohittamaan jos toinen auto on nk sokeassa pisteessä, se muistuttaa erilaisista asioista – mm. siitä että ajon aikana kannattaa huolehtia virkeydestään. Toki näitä kaikkia ominaisuuksia on muissakin autoissa, mutta se miten kaikki toimii yhdessä on varmasti mesessä huippuluokkaa.

Liukas mäki vaivaa mieltäni niin, että soitan Pauli Eskeliselle, Mercedes Benz asiantuntijalle Veholla.

Minä: Miten kävisi vastaavassa tilanteessa nyt käytössäni olevalla robomersulla ajettaessa.

Pauli: Ei missään tapauksessa samalla tavalla. Liukkaalla vakionopeudensäätö sulkee itsensä pois, eikä auto ala ottaa kierroksia, kuten silloisessa autossasi.

Suomessa liukkaat kelit ovat sääntö – ei poikkeus. Emme ennättäneet Paulin kanssa enempää jutella asiasta, mutta aion ottaa selvää, miten koko systeemi toimii. Autojen kanssa minulle ei riitä, että hommat toimii, haluan tietää myös miten ne toimivat.

Se, että auto ajaa itsekseen maantiellä tai motarilla ei ole enää, ainakaan tämän blogin lukijoille, mikään uutinen. Mutta se miten se toimii ruuhkassa oli minulle yllätys, ehkä lukijoille myös. Hyvästi kaasu – 10 metriä – jarrutus – kaasu – 10 metriä… robomersu hoitaa. Ruuhkatuskailu vähenee neljäsosaan tai oikeastaan häviää kokonaan. Ruuhkassa kun kököttää, niin ei siinä tuskailut auta, mutta helpottaa huomattavasti, kun ei tarvitse veivata polkimilla eestaas. Ominaisuus mahdollistaa vaikkapa osallistumisen etänä kokoukseen, kun liikenne ei keskeytä ajatuksia (kauttimen kautta tietysti – ei puhelin kädessä!)

Olen ollut yksi niistä, jotka ovat epäilleet robottiautoja, koska ajaminen on niin kivaa. Olen todellakin nauttinut ajamisesta hyvillä autoilla. Tosin tietyt matkat ovat ikävämpiä kuin toiset. Mutta nyt kun alan tottua yhteiseen ajamiseen robomersun kanssa, niin en haluaisi enää palata vanhaan. Yhteisajo, codriving, on paljon turvallisempaa ja rennompaa ja se vapauttaa havainnoimaan ympäristöä enemmän kuin ennen. Turvallisuustekijä sekin.

Vielä yksi tarina tähän loppuun. Ajoimme robomersun kanssa Munkkiniemessä kapeaa katua pitkin. Yhtäkkiä pieni poika skeittilautoineen hyppäsi tielle pysäköidyn auton takaa. Huomasin pojan ajoissa ja jarrutin, mutta niin huomasi robomersukin ja sekin jarrutti ja vilkutti vielä kaupan päälle punaista valoa. Poika katsoi meitä hiukan säikähtäneenä ja pinkoi sitten lautansa kanssa eteenpäin.

Toivottakaamme robottiautot tervetulleeksi. Liikkumistarpeemme eivät lopu, vaikka digitalisaatio lisää mahdollisuuksia hoitaa asioita yhdestä paikasta. Robottiautot, älyliikenne ja uudet palvelut tekevät liikkumisesta parempaa – myös ympäristölle.

 

Share

Robottiauto – ei mitään utopiaa

Ajattele jos eteesi astuisi ulkoavaruuden olento ja esittelisi itsensä marsilaiseksi. Katsoisit ehkä kaveria suu auki ja ihmettelesit, että eihän Marsissa ole elämää. Ja että Marsiinhan mennään vasta joskus tulevaisuudessa. Varmasti olisit aika hämilläsi, vai mitä?

Tämän blogin piti ilmestyä jo viikko sitten. Halusin heti tuoreeltaan kertoa matkastani Ulvilaan. Matkasta, jonka tein robottiautolla. Mutta reissusta tuli niin täydellisen hämmästyttävä, että minulle kävi, kuin jos olisin tavannut marsilaisen. En saanut sanaa suustani.

Matka Ulvilaan on aina innostava ja odotettu tapahtuma. Tällä kertaa kävin automaatio -aamukahvilla Friitala -talossa keskiviikkona 11.3. Paikalla oli automaatioalan yrittäjiä, kunnan silmää tekeviä sekä muiden tahojen edustajia. Yhteistä osallistujilla oli luottamus tulevaisuuteen – automaatio työllistää ja menestyy viimeisimmän, Satakunnassa tehdyn, kyselytutkimuksen mukaan.

Matkakumppanini Nicholas ajoi Humppilaan saakka. Humppilassa on mukava pysähtyä matkalla Porin seudulle. Tarjolla on kahvin lisäksi suomalaista designia hintaan, joka miellyttää myös kukkaroa.

Humppilassa tartuin robottiauton rattiin – tai siis päätin olla tarttumatta. Halusin kokeilla mihin auto todellisuudessa kykenee, kuinka pitkälle pääsisimme, kun antaisimme auton ajaa itse.

Minua jännitti todella paljon. Valmiustila tarttua hallintalaitteisiiin ylitti 100%. En luottanut autoon ollenkaan. Moni on ollut sitä mieltä, että robottiautoilu on tulevaisuutta – utopiaa, joka tapahtuu ehkä joskus. Eihän tämäkään voi onnistua!

Ensimmäinen suora. Ensimmäinen mutka. Ensimmäinen hitaampi auto edessä. Mersu toimii kuin unelma, ei ongelmia. Välillä näyttöön ilmestyvät punaiset kädet komentamaan kädet takaisin rattiin! Sitten auto saa jälleen mennä itsekseen.

Sitten tulee haaste. Tiukka mutka ja vastaan tulee rekka, joka varmasti aiheuttaa myös ilmanpainetta. Nostan oman valmiustilani 150%:iin ja katson selviääkö robomersu tilanteesta. Ja selviäähän se. Huokaisen helpotuksesta ja rentoudun hiukan.

Matka jatkuu. Ulvilan risteykseen saakka, noin sadan kilometrin matkan, auto ajoi lähes virheettä. Kerran se yritti kääntyä risteyksestä, ilmeisesti auto luki kaistamerkintöjä ja teki oman johtopäätöksensä. Toisen kerran puutuin ajoon, kun polkaisin kaasua ohituskaistalla päästäkseni nopeasti kahden rekan ohi.

Illalla pääsimme kokeilemaan pimeän ajoa ja kaukovaloja, nekin toimivat nimittäin automaattisesti. Pistin pitkät päälle, tuttu sininen valo syttyi kojelautaan ja sai siinä pysyäkin, kunnes katuvalaistus salli lyhyiden valojen käytön.

Pitkät valot toimivat ameebamaisesti. Ne tekevät varjon vastaantulevan auton kohdalle, mutta pitävät pitkät päällä suuntaan, jossa kukaan ei niistä häikäisty. Näin koko ajan oikein hyvin ajosuuntaan, samalla kun vastaantulijat saivat jatkaa matkaa turvallisesti silmiä siristämättä. En ole milloinkaan ollut kovin innokas ajamaan pimeällä, varsinkaan syyssäällä, kun kaikki näyttää olevan pelkkää mustaa. Uudet automaattiset ameebamaisesti valaisevat lamput auttavat valtavasti, turvallisuusarvo on huikea.

Vastaava Mercedes Benz on ajanut Saksassa perinteisen Bertha Benz reitin – maantietä, kaupunkia ja moottoritietä, ilman, että kuljettaja koskee hallintalaitteisiin. Pauli Eskelinen Veholta kertoo, miten minun ajokkini eroaa kyseisestä autosta:

Tulevaisuus on nyt. Robottiautot eivät ole utopiaa. Lyhyt kokemukseni on osoittanut myös sen, miten paljon itseasiassa teen virheitä ajaessani. En niitä ole huomannut, koska korjaan ne automaattisesti – kuten robottikin. Mutta jos en ennättäisi korjata, niin robotti huolehtisi siitä. Robottiautoilu on tällä hetkellä codriving, ihmisen ja robotin yhteistyötä, joka parantaa erityisesti turvallisuutta. On myös mainittava, että robomersu on todella kohtelias kuski. Se pitää hyvät turvavälit, hidastaa ajoissa ja huomioi asioita ympäriltään 360 astetta.

Vielä on mainittava, että en ole milloinkaan ajanut kolaria (kop kop). Oli suuri yllätys huomata miten monta virhettä ajaessa tapahtuu. Tällä viikolla poikkesin Tampereella. Paluumatkalla näin penkkaan ajaneen auton ja ajattelin, että robotti olisi todennäköisesti estänyt onnettomuuden. Kuinka moni on huomannut ajautuvansa kohti penkerettä karkkipussia tai kännykkää kaivaessa?

Robomersu on minulla ainakin kaksi kuukautta käytössä. Kokemuksia tulee varmasti lisää, jaan niitä pari kertaa kuukaudessa tällä sivustolla.

Share