Miten Robottiviikko syntyi ja miksi

Eurooppalainen robottiviikko perustettiin vuonna 2010 edistämään tietoisuutta robotisaatiosta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan, ihmisiin ja liiketoimintaan. Viikon erityinen tavoite on kannustaa nuoria opiskelemaan ja työllistymään alalla. Vuonna 2012 mukana oli 21 eurooppalaista maata ja tilaisuuksia järjestettiin yli 200. Vuonna 2013 Suomi oli mukana ensimmäistä kertaa yhdessä Kroatian ja Kyproksen kanssa.

Ylen Studio 7:ssä järjestetty robottiviikko oli varsin onnistunut tapahtuma. Paikan päällä Yle Studio 7:ssa kävi toistatuhatta henkilöä ja saman verran seuraajia tapahtumilla oli Yle Areenan kautta on-line. Ohjelmat katsottavissa Areenalla ainakin vuoden loppuun osoitteessa:http://areena.yle.fi/tv/2098610Robottiviikko oli kansainvälinen. 35 puhujan joukossa oli asiantuntijoita, Suomen lisäksi Ranskasta, Ruotsista, USA:sta ja Iso-Britanniasta. Näytteilleasettajien joukossa oli mukana mm. maailman kolme suurinta robotinvalmistajaa, maailman johtava humanoidien valmistaja sekä Mercedes Benz -merkkinen robottiauto.Robottiviikko sai hienosti medianäkyvyyttä. Juttuja tekivät mm. Yle, HS, Salon Sanomat, Tekniikka ja talous, Image, Kauppalehti, Soveltaja, Reset, Metropolian juhlajulkaisu, Radio Helsinki, Radio Rock, STT ja Huvudstadsbladet.

Robottiviikko koettiin tarpeelliseksi ja sitä pidettiin tärkeänä avauksena suomalaiselle robotisaatiokeskustelulle ja –kehitykselle. Hyvästä palautteesta johtuen, alkoi ajatus järjestää Robottiviikko myös vuonna 2014.

Robottiviikko 2014 onnistui yli odotusten!

Robottiviikko 2014 oli huikea menestys. Viikon aikana yli 5000 kävijää näki ja koki lähes kahdenkymmenen eri näytteilleasettajan mielenkiintoiset robotit – perinteisistä teollisuusroboteista, palvelurobotteihin ja uusimpiin keinoälyä hyödyntäviin humanoideihin ja mobiilirobotteihin!

Kuulimme kymmeniä loistavia esityksiä huippuasiantuntijoilta sekä mielenkiintoisia keskusteluja eri teemoista robotisaatioon liittyen.

Robottiviikko trendasi Twitterissä kolmena päivänä; tiistaina, torstaina ja perjantaina

Erittäin ilahduttavaa oli myös median kiinnostus. Robottiviikko näkyi ja kuului laajasti, mm. kaikissa päämedioissa.

Robottilaakso on nyt Airo Island (Artificial Intelligence & Robotics). Tule mukaan innostavaan toimintaan rakentamaan Suomen tulevaisuutta ja uusia tuotteita ja yrityksiä!